Asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua jo 40 vuotta!

Tarinamme alkaa 27.10.1978, joilloin Hirvesalon Peltityöt Oy perustettiin. Ennen Oy:n perustamista tehtiin peltitöitä muutama vuosi Yhtymä Takala ja Virtanen nimellä. Kuten yrityksen nimikin kertoo, teemme peltitöitä kaikessa muodossaan. Vuodesta 1994 Hirvensalon Petityöt Oy on ollut perheyritys. Jarmo ja Pirkko Virtanen työskenteli poikansa Jarkon kanssa ja tytär Johanna liittyi yhtiön palvelukseen 2005. Vuonna 2007 tehtiin sukupolvenvaihdos ja ohjat ottivat Jarkko Virtanen ja Johanna Nättiaho. Teemme konesaumakattoja, tarkistamme kattojen kuntoja ja korjaamme peltikattoja. Toki pellistä voi tehdä muutakin kuin kattoja. Nykyään peltiä käytetään myös sisustuksessa ja pellistä tehdäänkin esimerkiksi altaita.  

Yhtiön palveluksessa on pääsääntöisesti ollut aina alle 10 työntekijää, kuten myös tällä hetkellä. Työntekijät ovat kaikki ammattitaitoisia peltiseppiä, jotka ovat kouluttautuneet ammattiin pääosin työtä tehden.

Periaatteemme on edelleen sama kuin 1970-luvulla: Tarkoituksenamme on tarjota asiakkaallemme hyvää ja laadukasta käsityötä katoavalta ammattikunnalta!





Olemme myös Turun Peltisepänliikkeen Harjoittajain Yhdistys ry:n (TPLHY) ja Suomen Peltiseppäyrittäjät ry:n (SPYRY) jäseniä.